Kylläpä oli kiireinen viikko! Maanantaina huutokaupan kahviossa. Tiistaina töiden jälkeen kokous. Keskiviikkona lasten peli-ilta, torstaina mummon kanssa hänen ystävänsä luona mies asensi puhelimeen juttuja. Perjantaina aamulla klo 5.30 työporukan reissulle Tahkolle, josta kotiin vasta lauantaina. Ja olin NIIIIIIN poikki, etten kotona jaksanut yhtään mitään.Reissu oli kyllä mukava, en valita. Mutta tässä tilassa mielelläni olisin ollut kotona, enkä missään menossa!!! Jotenkin alan väsyä tähän vatsaani, joka tuntuu olevan tiellä koko ajan .. enkä oikein saa nukuttua, kun vauva painaa aina jonnekin. Sunnuntaina oli vielä tanssikurssi, jossa oltiin seuran edustajina paikalla ja keiteltiin väliaikakahvit!

Töissä oli kaikenlaista - uuden ihmisen opettamista, lähinnä. Toki hyvin tyttö oppii, mutta sitä asiaa vaan on niin monenlaista opetettavaksi. Teen monipuolista hommaa, sanoisin. Ja näin sen tosiasiassa vasta huomaa, kun toiselle koittaa opettaa asioita. Raskasta se opettaminen on, vaikka seuraankin vieressä kun toinen tekee. Mutta skarppina pitää koko ajan olla!!

On niin kiireistä ollut, etten ole ehtinyt edes kirjoitella. Aamukampa on käytössä - lasken päiviä, jolloin saan jäädä kotiin äitiyslomalle. Vielä sunnuntaista 8 työpäivää. Kiirastorstaina jään jo kotiin - äitiysloma alkaa! Vihdoin!!!

Lauantain-sunnuntain välinen kellojen kääntäminen on takuulla taas kidutusta ... se aina minulle muutaman hetken on. No, eiköhän se siitä tasoitu, rytmi!

Poikia olisi ollut mukava nähdä - vaan ei heistä mitään kuulunut. Eivät vastaa puhelimeen. Sitä en tahdo ymmärtää, mikä voi olla, ettei puhelimeen voi vastata. Pystyykö sen isänsä kieltämään?